Kuukauden kirja: Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa

Ensimmäinen valinta kuukauden kirjaksi on melko tylsästi Dale Carnegien teos Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Alun perin 1930-luvun loppupuolella julkaistu kirja on edelleen ajankohtainen, eikä sitä suotta pidetä yhtenä aihepiirin klassikkona.

Dale Carnegien erinomaista kirjaa mainostetaan kannessa kaikkien aikojen parhaana verkostoitumisteoksena. Tämä oli ensimmäinen kyseiseen kategoriaan asettuva opus, jonka itse olen lukenut, joten tuohon väittämään en pysty ottamaan kantaa. Kansien väliin mahtuu kuitenkin paljon hyviä neuvoja, joista on varmasti jokaiselle hyötyä.

Neljä perusperiaatetta

Jokaisessa kirjan luvussa käydään läpi yksi ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyvä periaate, jota havainnollistetaan muun muassa esimerkkitilanteiden kautta. Neuvot on jaettu vielä neljään osaan:

  1. Ihmisten käsittelyn perusmenetelmät
  2. Kuusi tapaa, joilla saat ihmiset pitämään itsestäsi
  3. Kuinka saat toiset omalle kannallesi
  4. Ole johtaja: kuinka muutta ihmisiä loukkaamatta tai herättämättä kaunaa

Vaikka viimeisin osio on suunnattu pääasiassa esimiesasemassa työskenteleville henkilöille, voi ajatuksia yhtä hyvin hyödyntää kuka tahansa. Kaikissa kappaleissa toistuu pääteemana toisten ihmisten huomioonottaminen, mutta asiaan käydään onnistuneesti kiinni monelta eri taholta, eikä tekstistä jää turhan toiston vaikutelmaa.

”Kyky käsitellä ihmisiä on yhtä hyvin ostettavissa kuin sokeri tai kahvi. Ja siitä kyvystä minä maksan enemmän kuin mistään muusta aurigon alla.”

-John D. Rockefeller

Kaikki 250 sivua kuluivat nopeasti ja koin kirjan kokonaisuudessan oikein hyödlliseksi. Hämmästyttävintä on se, että esitetyt ajatukset eivät ole millään tapaa mullistavia vaan pikemminkin naurettavan yksinkertaisia. Jokainen periaate kuulosti ainakin omasta mielestäni varsin luonnolliselta ja uskon valtaosan muistakin lukijoista ajattelevan samoin.

Yksinkertainen on kaunista

Vaikka kirja ei tarjoaisi juurikaan uusia ideoita, kannattaa hetkeksi pysähtyä miettimään, kuinka moni ihminen oikeasti hyödyntää näitä neuvoja. Päivänselvistäkään periaatteista ei ole mitään hyötyä jos niitä ei sovella käytännössä. Kirja toimi ainakin omalla kohdallani hyvänä silmienavaajana ja pysäytti miettimään jokapäiväistä käyttäytymistäni. Nämä yksinertaiset perusasiat ovat juuri niitä, jotka unohtuvat helposti, ellei niistä muistuta itseään jatkuvasti. Kuitenkin niissä piilee valtava voima niin siviilielämän kuin bisnesmaailmankin onnistumisiin.

Tämä on kirja, jota tulen varmasti kahlaamaan vielä monesti läpi. Pokkariversio on todella halpa ja kulkee näppärästi mukana. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka haluavat ja ovat valmitta parantamaan omia ihmissuhdetaitojaan.



Kommentoi aihetta


Siirry työkalupalkkiin